Neurofix-terapian pohjaksi jokaiselle asiakkaalle tehdään tarkka kartoitus nykyisestä terveydentilasta, terveyshistoriasta ja ongelma-alueista. Tältä pohjalta laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma, joka mukautuu osaksi asiakkaan elämää ja tarpeita. Hoidossa edetään asteittain, jolloin keho mukautuu paranemiseen optimaalisesti. Hoidon tehoa voidaan säätää esimerkiksi käyntitiheydellä, ja hoitoa voidaan kohdistaa tarkasti kehon eri osa-alueille. Hoidossa voidaan huomioida myös stressaavia elämänvaiheita, muuttuneita liikuntatottumuksia, leikkauksen jälkitiloja, lomamatkoja ja lukuisia muita tekijöitä.
Yksi hoito kestää noin 80 minuuttia. Hoidossa käsitellään pää, kädet, jalat etu- ja takapuolelta sekä selkä. Käsittely tapahtuu paina ja pyöritä -tekniikalla sekä venytyksillä. Hoidossa ei käytetä öljyjä tai voiteita, joten hoito sopii myös allergikoille. Hoitoon voi pukeutua ohueen vaatekertaan. Hoito tehdään hoitopöydällä selällään ja vatsallaan maaten. Hoito on turvallinen ja miellyttävän tuntuinen, ja Neurofix-terapeutti on aina valmis avustamaan hoitotilassa liikkumisessa sekä asennon vaihdossa. Hoidon miellyttävyyden takaamiseksi asiakkaille on tarjolla erilaisia tyynyjä esimerkiksi pään ja jalkojen tukemiseksi sekä lämmin viltti. Hoidon aikana on myös mahdollista jaloitella tai käydä vessassa tarpeen vaatiessa.
Kehon hermotuksen verkko on monimutkainen ja moniulotteinen asia, mutta asiantuntijamme lähestyvät asiaa yksinkertaisesti osoittamalla yksilölliset ongelma-alueet jokaisen asiakkaan keholla, ja näistä kohdista pystyy myös tarkasti seuraamaan paranemisen eri vaiheita. Tuloksia ei voi olla huomaamatta! Asiakkaidemme sanoin Neurofix-terapia on lisännyt heidän elämäänsä liikkuvuutta, tuonut lisää energiaa, palauttanut huumorintajun, lisännyt sosiaalisuutta, parantanut aloitekykyä ja lisännyt vuosia työelämään. Ota yhteyttä, niin voimme yhdessä selvittää, miten voimme parantaa nykyistä ja tulevaa elämänlaatuasi.